Kirjoittanut Atso Suopanki

Makasin selälläni keskellä etupihamme hyvin hoidettua nurmikkoa. Muurahaiset kävelivät päälläni. Mahtoivatko nekään huomata minua? Ainakaan perheeni ei näyttänyt huomaavan minua, vaikka makasin siinä paikassa elottomana jo kolmatta päivää. En ollut nähnyt kenenkään huutelevan perääni, eikä kukaan ikinä huomannut minua postia hakiessaan, vaikka makasin vain viiden metrin päässä postilaatikosta. Ehkä he vain esittivät tietämättömiä. Se vaikutti päivä päivältä todennäköisimmältä. Olisin toivonut edes jonkun sanovan minulle jäähyväisensä, mutta kukaan ei ottanut edes katsekontaktia minuun. Jonkun oli kuitenkin täytynyt huomata minut. Ei menisi viikkoakaan, kunnes firma hakisi minut pois. Minut korjattaisiin ja putsattaisiin, ja minulle annettaisiin uusi mahdollisuus. Ehkä nyt minua ei surmattaisi.



- Epätodellinen tunnelma. Tosiaalta tästä tulee mieleen myös se millainen maailma on nykyään, irrallisia hetkiä, ihmiset kulkevat ohi ja katsovat lasittunein katsein, kukaan ei pysähdy katsomaan tai sitten ei piittaa. Tarinan loppu jotenkin vähän töksähtää sujuvan alun jälkeen.


edellinen raapale | takaisin kilpailusivulle | seuraava raapale