Markkina-analyysi
Kirjoittanut Olemus

Jotain uupuu, vastapuolen johtaja sanoi. Tiesin, että olin vaikeuksissa.

Olin lähtenyt projektiin sattumalta. Johdossamme oli tunnettu asiantuntija, ja juuri hän oli valinnut minut mukaan loistavan ongelmanratkaisukykyni johdosta. Nyt tosin vaikutti siltä, että tilanteen johto oli siirtynyt toisen osapuolen käsiin.

Olimme raivanneet tiemme läpi toistaiseksi kartoittamattoman työmaan ja laatineet valtavasti muistiinpanoja, kun joukkomme lopulta kohtasi kohderyhmänsä. Aloitimme neuvottelut, mutta huomasimme pikaisesti että tuotteemme eivät kiinnostaneet heitä; heillä oli paljon radikaalimmat aikeet.

Lihaliemikuutio, vastapuolen johtaja kiljahti.

Alkuasukkaat lisäsivät puita nuotiotuleen allamme. Heidän johtajansa pudotti lihaliemikuution keittoveteemme ja sekoitti suurella puukauhalla. Rihkamamme ei tehnyt vaikutusta näihin kannibaaleihin, mutta valkoinen lihamme kiehtoi näitä kulinaristeja.


Äänestäjien kommentteja tästä raapaleesta:

- Humoristinen meininki sopii raapaleeseen hyvin. Kaikenlisäksi tässähän on melkein novellin rakenne saatu sataan sanaan. Vastapuolen johtajan kiljahdus saa aina hymyn naamalleni :) Loppulause hieman liian runollinen.

- Hupaisaa mustaa huumoria; onnistunut loppuyllätys.


edellinen raapale | takaisin kilpailusivulle | seuraava raapale