Jälleen
Kirjoittanut tooFUNky

Tunsin olevani kaulaani myöten vedessä.

Huomasin kohta myös jotain poikkeavaa:
Yleensä pelkäsin vettä, mutta tällä kertaa ainoa negatiivinen
tuntemukseni oli pelko siitä että alkaisin pelätä hukkumista,
kuten usein vedessä.
En kuitenkaan pelännyt.

Tunsin lämpöä ja lisäksi sellaista vapautta jonka aikaansaa leijuminen.
En kokenut leijuvani, vaikka tiesin etteivät jalkani olleet maassa,
oloni vain oli erittäin vapautunut.

Lämpö valtasi kuitenkin pian kaiken tilan sekä mahdolliselta pelolta
että vapauden tunteelta, täyttäen tajuntani lähes kokonaan.
Minun oli hyvä olla.

Sitten, aivan hiljaa, ensin kuin hennon tuulenvireen muodossa,
alkoi viileys häiritä olotilaani.
Kasvaen ahdistavan nopeasti kylmyydeksi
se pakotti minut avaamaan silmäni.

Painoin käteni märkään patjaan.


Äänestäjien kommentteja tästä raapaleesta:

- Kerrassaan mielenkiintoinen teksti. Teema yksinkertaisen toimiva, hellä.


edellinen raapale | takaisin kilpailusivulle | seuraava raapale