Kirjoittanut Atso Suopanki

Tähän oli tultu: en voinut enää edes kävellä kadulla ilman, että ajatuspoliisin äänetön auto kaarsi viereeni, ja jouduin selittämään ajatuksiani. Olin viimeinen ihminen, jolle ei oltu tehty psyykemuokkausta, ja pelkäsin menettäväni etuoikeuteni pian tällä vauhdilla. En ainakaan ollut paikallisen poliisin suosiossa, levittäessäni vääriä ajatuksia telepaattiselle väestölle, ts. kaikille muille. Pian he tekisivät minustakin sieluttoman telepaatin. Se näytti varmemmalta päivä päivältä, eikä minkään oikeuden päätös enää estäisi näitä tyyppejä sorkkimasta aivojani. Kiirehdin kotiini päästyäni poliisista eroon. Oli liian vaarallista kulkea normaaliväestön keskuudessa. Perille päästyäni he olivat kuitenkin jo siellä. Aikani oli siis tullut. "Ihme että tulitte vasta nyt," sanoin. He nyökkäsivät.


edellinen raapale | takaisin kilpailusivulle